Tallitapaaminen 2010

Kanta-Hämeen Ratsastajien jäsentallien tallitapaaminen järjestettiin 7.1.2010 pitsan äärellä ravintola Popinossa Hämeenlinnassa. Tapaamisessa oli paikalla johtokunnan lisäksi talliyrittäjistä Alaspään Ratsastuskeskuksen Terhi Koivula, Ratsutalli Verrattoman Sari Kettunen, Jaatallin Jaana Teräsaho-Harainen, Homehillin Siru Lahtinen sekä Kielomäen tallin Heidi Somervuori.  

Tapaamisessa pohdittiin muun muassa Hubertusjuhlan parantamista ja syitä siihen, miksi juhlassa oli niin vähäinen osallistujajoukko viime kerralla. Päädyttiin siihen, että tänä vuonna Hubertusjuhla järjestetään lauantaina ja yritetään saada talleilta joku ”haalimaan porukkaa kokoon”. Suunniteltiin myös, että järjestetään juhla keskeisemmällä paikalla, esille otettiin paikkavaihtoehtoina muun muassa palokunnantalo ja Lepaan Omenakellari.

Esille otettiin myös tänä vuonna järjestettävät retket. Osa kannatti edelleen Tukholman Globeniin järjestettävää reissua. Luultavasti retki Globeniin tai vastaavaan tapahtumaan tullaan järjestämään tänäkin vuonna. Nuoremmalle väelle suunnattuna retkenä ajateltiin esimerkiksi Tampereen hevosmessuja.

Ensiapukurssin järjestämiseen oli myös kiinnostusta. Ensiapukurssi tullaan luultavasti järjestämään ja siitä tiedotamme vielä myöhemmin erikseen.

Kerättiin myös listaa valmentajista, jotka käyvät seuran jäsentalleilla tai seuran toiminta-alueella pitämässä valmennuksia. Valmentajalista ja yhteyshenkilöiden yhteystiedot löytyvät seuran nettisivuilta Valmennuksista

Kaiken kaikkiaan oli jälleen mukava tavata talliyrittäjiä ja kuulla heidän mielipiteitään ja toivomuksiaan seuran toiminnasta.  

 
 © 2007 Kanta-Hämeen Ratsastajat ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu