Vuoden 2009 aktiivisimman jäsentallin palkinto meni Harvialan hevostilan väelle. Erityisesti halusimme muistaa Harvialaa osallistumisesta kesän aluekilpailuiden jäjestämiseen.
Myös viime vuoden aktiivisin talli, Alaspään Ratsastuskeskus, oli tiukasti kisassa mukana muun muassa seurakilpailujen järjestäjänä.
|
|
Viesti K-HR:n aktiivisimmalta tallilta 2008:
KANTA-HÄMEEN RATSASTAJIEN KIERTOPALKINTO
Kanta-Hämeen Ratsastajilla on kymmenen jäsentallia, joissa toiminta ja puitteet ovat erilaisia. Johtokunnan voimavarat ja aika on rajallista, joten eri tallien oman porukan pitää olla aktiivista saadakseen tapahtumia tallilleen ja asiakkailleen. Uusi kiertopalkinto aktiivisimmalle tallille on mukava kannustin tähän seuran puolelta.
Tänä vuonna saimme Alaspäälle kiertopalkinnon ja samalla ensimmäisen kiinnityksen siihen. Saimme ylpeänä ottaa palkinnon vastaan seuran Hubertusjuhlassa. Näinkin aktiivisena tallina toimiminen ei ole mahdollista ilman hyvää ja toimivaa tiimiä. Eve ja Saara ovat tallillamme sen energinen ydin.
Esitän lämpimän kiitokseni heille,
mutta myös kaikille muille tänä vuonna toiminnassa mukana olleille talkoohenkilöille yms. Jatketaan edelleen samaan malliin ja otetaan palkinto omaksi!
Terveisin,
Terhi
|
|